Minulla on tunnustus. Olen tehnyt johtajana ja esimiehenä ehkä kaikki maailman mahdolliset virheet.
Varsinkin nuorempana siihen oli erittäin otollinen maaperä. Kuten moni muukin nuori, olin täysin varma että tiedän kaiken ja osaan asiat paremmin kuin muut. Jos joku asia ei mennyt ihan nappiin, vika oli jossain muualla. Olin kärsimätön ja uskoin että vahvalla tahdolla mennään vaikka läpi harmaan kiven. Kun nämä ominaisuudet yhdisti armeijan reserviupseerikoulun johtamiskoulutukseen, katastrofi alkoi olla sytytyslankaa vaille valmis.
Ehkä en kuunnellut kun armeijassa opetettiin jotain hyödyllistä johtamisesta. Minä luulin että vakavuudella, vahvalla äänenkäytöllä ja järkähtämättömällä asenteella saa asioita aikaan. Jos niistä ei ollut apua, viimeistään tiukka tuijotus auttaa. Nyt olen tajunnut että armeijan johtamiskoulutuksen ainoa hyöty minulle on ollut se, että auttoi minua tekemään paljon virheitä joista olen voinut ottaa opikseni.
Nämä kaikki synkät muistot, jotka olin yrittänyt hävittää alitajuntaani, nousivat esiin työpaikan taannoisella kyselytunnilla. Minulta kysyttiin miten kuvailisin itseäni johtajana. Kun luin kysymyksen, elämäni vilahti silmieni ohi ja mietin kerronko totuuden vai millainen haluan olla. Valitsin kompromissin. Myönsin että olen tehnyt kaikki mahdolliset virheet ja kerroin millainen haluan olla. Jälkikäteen olin onnellinen ettei kukaan kysynyt millainen olen isänä tai puolisona. Olisin nimittäin joutunut myöntämään että näissäkin asioissa olen tehnyt tuhansia virheitä. Ja tuokin arvio on hiukan alakanttiin. Ja varoituksen sana läheisille, tulen tekemään virheitä jatkossakin. Toivottavasti kuitenkin harvemmin kuin aiemmin.
Nuorena halusin tulla jonkun suuren konsernin pääjohtajaksi. Vähintään. Nyt haluan että ympärilläni olevilla ihmisillä on hyvä olla. Haluan nauttia työstäni, haluan saada aikaan tuloksia, tehdä työtä jolla on merkitystä, saavuttaa tavoitteita, haastaa itseäni ja viihtyä. Minulla on se ja sama mitä titteleitä minulla on. Olen usein vaivautunut jos minun pitää kertoa vieraille mitä teen tai missä olen kouluttautunut. Minusta on kiusallista että muut muodostavat kuvan minusta sen perusteella.
Minun täytyy olla masentavan vanha. Haluan olla ihminen. Inhimillinen. Haluan korostaa että inhimillisyys ei ole sitä että kaikilla on helppoa ja kivaa. Melkeinpä päinvastoin. Inhimillisyys on sitä, että kaikilla on mahdollisuus koko potentiaalinsa hyväksikäyttöön. Maksimaalisen potentiaalin käyttö edellyttää ihmisissä kasvua. Kasvu välillä sattuu ja aiheuttaa stressiä. Mutta viime kädessä ihminen nauttii vain asioista, joiden eteen hän joutunut tekemään jotain. Helppoa elämää ei kannata tavoitella, se ei tuo onnea.
Tajusin oman älyllisen keskinkertaisuuteni viimeistään Piilaakso-vuoden aikana. Minun kapasiteettini ei riitä edes kuvaamaan kuinka sekä älyllisesti että arvollisesti fiksuja suomalaisia olen tavannut. Heidän ansionsa ja lahjakkuutensa oikeuttaisi heitä olemaan ylpeitä itsestään, mutta heistä huokuu sen sijaan nöyryys ja huomaavaisuus. Aiemmin ehkä kuvittelin että minulla oli opittavana vielä rajallinen määrä uusia minulle tarpeellisia asioita. Nyt tiedän että en tule elämäni aikana kuin vain raapaisemaan sitä kaikkea mitä minun pitäisi oppia ja ymmärtää. Kun tämän vielä yhdistää siihen, että vaimoni sanoin menestyksen resepti on 1 % inspiraatiota ja 99 %:a hikeä, tajuan että en ole käyttänyt kuin ehkä promillen potentiaalistani.
Kun nämä havaintoni yhdistää rooliini esimiehenä, isänä tai puolisona lienee parasta että keskityn oikeiden vastausten keksimisen sijasta siihen, että teen kaikkeni että ympärilläni olevat ihmiset pystyvät käyttämään koko kapasiteettinsa parempien vastausten ja ratkaisuiden keksimiseksi. Olen tajunnut tämän viimeistään kun olen nähnyt kun jopa 3-vuotiaat lapseni ovat keksineet luovempia piirustus- tai askarteluratkaisuja kuin minä.
Minun pitää siis luoda mahdollisimman otollinen maaperä luovuudelle, kannustaa ihmisiä omatoimisuuteen, kannustaa heitä uskomaan itseensä ja asettaa jopa liian kovia tavoitteita. Minun pitää hyödyntää jokaisen vahvuudet ja löytää jokaiseen tehtävään oikea motivoitunut osaaja. Luoda visio menestyksestä, asettaa mahdollisimman konkreettisia ja yksinkertaisia välitavoitteita sekä muistuttaa mikä on lopputulos jos emme tee täysillä töitä tavoitteidemme eteen. Varmistan että kaikki tavoittelevat samaa maalia ja nautimme yhdessä matkasta.
Välillä vastaan tulee huonoja päiviä. Mutta muistetaan että huonokin päivä on hyvä, jos olemme oppineet jotain.
En täytä yllä listaamiani tavoitteita. Mutta nyt ne ovat ainakin tarpeeksi kunnianhimoiset. Miksi tavoitella vain taivasta kun tähtiäkin on olemassa.
tosikaukanakotoa 